Luotettavaa palvelua jo yli 80 vuotta
Tutustu perheyrityksen historiaan
Lehtimäki Groupin historia
Uranuurtaja Alarik Lehtimäki starttasi autonsa linjalle jo vuonna 1932. Asiakkaita kyydittiin ensin 14-paikkaisella Chevroletilla eli Letukalla; ensimmäiset linjat kulkivat Lahden Kauppatorilta Möysään ja Niemeen. Lehtimäki ajoi pitkään myös Launeelle sekä Kukkilan kautta Isosaareen.
Vuonna 1950 perustettiin Lahden kaupunkiliikennettä hoitamaan erillinen yhtiö Lahden Liikenne Oy jossa Alarik Lehtimäki oli mukana 1/4 osuudella.Toimitusjohtajana aloitti Alarik Lehtimäki 1.11.1950. Yrityksen käyttöön siirrettiin autoja omistaja liikennöitsijöiltä, eniten autoja oli tuolloin Lehtimäellä 13kpl.
1960 -luku
Nastola Kehittyi voimakkaasti teollisuuden ja tehtaiden myötä jolloin myös liikennöintitarve kehittyi voimakkaasti. Vuonna 1968 yritys muutettiin osakeyhtiöksi Lehtimäen Liikenne Oy ja seuraavana vuonna 1969 valmistui yritykselle autovarikko Nastolaan.
1970 -luku
Linjaliikennettä kehitetään Nastolan suuntaan yrittäjävetoisesti. 1970 luvun alussa busseissa otetaan käyttöön kuljettajarahastus, mistä kertoo keulalla oleva oranssi -pohjainen E-kirjain. Yritykselle tulee ensimmäinen keskiovella varustettu bussi vuonna 1971.
1980 -luku
Tilausajoa saa vielä 1980 luvulla harjoittaa vain linjaliikenteessä käytössä olevien automäärän mukaisella määrällä jonka johdosta yrityksen automäärä pysyi koko 1980 luvun n. 20 bussin suuruisena.
1990 -luku
1995 samaan aikaan kun Lahden Liikenne Oy myytiin yritys aloitti liikennöinin Nastolasta Lahden kautta keskussairaalalle ja Hollolaan. Linja osoittautui onnistuneeksi ja matkustajamäärät linjaliikenteessä kehittyivät suotuisasti. Vuonna 1995 myös tilausajoluvat vapautuvat ja yritys panostaa tilausajoihin voimakkaasti. Yrityksen omistus keskittyy Leo Lehtimäelle perheineen.
2000 -luku
2000 -luku on ollut yritysryhmän kasvun aikaa ja kalustoa on uusittu voimakkaasti. Linjaliikenteessä on otettu käyttöön matalalattiakalusto, Tilausajo liiketoimintaa on laajamittaisesti kehitetty ja kalustoa lisätty ja uusittu.
2010 -luku
Yritysryhmän hallittu kasvu on jatkunut 2010 luvulla, vuonna 2010 valmistui uusi moderni bussivarikko Helsinkiin. Vuoden 2012 lopussa yrityksen käytössä oli 44 linja-autoa, matkatoimistot Lahdessa ja Nastolassa sekä autovarikot Helsingissä ja Nastolassa. Vuonna 2012 yritysryhmä sai uuden yhtenäisen yritysilmeen.